Sijoitusyhtiö Pontos tehostaa toimintaansa kahden huipputekijän voimin. Sijoituspäällikkönä aloittaa elokuun lopussa Risto Kankaanpää ja Kiinteistöjohtajana lokakuun alussa Ville Jokela.
Pontos on päämääräsijoittaja, jolla on malttia omistaa. Pontos toimii aktiivisena omistajana ja sen toiminta on laajentunut viime vuosina yhä useampiin yhtiöihin. ”Risto ja Ville vahvistavat osaamisellaan kykyämme tukea yhtiöidemme kasvua ja kehitystä. Samalla se mahdollistaa Pontoksen toiminnan kehittämisen vauhdittamisen. Olemme kiitollisia, että he valitsivat Pontoksen ja saamme huippuosaajia mukaan tiimiimme.” – Timo Kokkila.
Risto Kankaanpää siirtyy Pontokseen McKinsey & Companylta, jossa hän työskenteli liiketoiminnan strategiakonsulttina. Risto on toiminut alalla kymmenen vuotta ja tuo vahvaa osaamista due diligence –prosesseihin, portfolioyritysten kehittämiseen, sekä Pontoksen pääomasijoittamisen tulevaisuuden visiointiin. ”Pidän Pontoksen strategiasta olla maltillinen ja aktiivinen omistaja. Maltti mahdollistaa sen, että voimme omistajana aidosti tukea portfolioyrityksiämme sekä lyhyen että pitkän aikavälin intressien mukaisesti. Aktiivisen omistajuuden kautta puolestaan takaamme vahvan tuen portfolioyritystemme johdolle toteuttaa asetetut lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteet.” – Risto Kankaanpää
Ville Jokela siirtyy Pontokseen Sanoma-konsernista, jossa hän on toiminut kiinteistöjohtajana. Villellä on huippuosaamista ja yli 20 vuoden kokemus kiinteistö- ja rakennusalalta. Hän on toiminut aiemmin erilaisissa tehtävissä myös NCC:llä ja Posti Kiinteistöillä ja hänellä on kokemusta toimistojen, liiketilojen, logistiikan ja asuntojen kehittämisestä, rakennuttamisesta, vuokraamisesta ja transaktioista Suomessa ja sen lähialueilla.
Pontos sijoitti kiinteistösijoitusyhtiö LAK Real Estate Oy:öön tammikuussa 2018. LAK omistaa merkittävän osan Helsinki-Vantaan lentokentän Aviapoliksen alueen kiinteistöistä, joissa on huomattavaa kehityspotentiaalia. Aviapolis on Suomen nopeimmin kasvava yritysalue, jonka kehittämiseen Ville pääsee muun kiinteistöportfolion ohella keskittymään uudessa työssään. ”Pontoksessa kiinnostaa sen ketteryys ja joustavuus sekä laaja-alainen toiminta useilla toimialoilla. Pontoksessa on mahtavaa osaamista ja monipuolisia haasteita. Myös Pontoksen lämmin suhtautuminen henkilöstöönsä sekä hyvä ja iloinen henki avoimessa työyhteisössä sai minut vakuuttuneeksi.” – Ville Jokela