Ajankohtaista

Pontos on myynyt Liettuassa sijaitsevan kauppakeskus RYO:n

0
(0)

Pontos on myynyt Liettuan Panevezysissa sijaitsevan kauppakeskus RYO:n. Kauppahinta on 47 miljoonaa euroa. Kauppakeskuksen vuokrattava pinta-ala on 24 200 neliötä ja siellä toimii tällä hetkellä 132 vuokralaista.

RYO on esimerkki aktiivisen ja pitkäjänteisen omistamisen toimivuudesta kiinteistösijoittamisessa. Kauppakeskusta uudistettiin paikallisen toimijan kanssa seitsemän vuoden ajan. Kauppakeskukseen löydettiin uudet ankkurivuokralaiset, se laajennettiin, päivitettiin taloteknisesti ja sen koko kaupallinen ilme muutettiin. Kohde on ollut uudistamisen jälkeen täyteen vuokrattuna ja RYO:n vuokratuotto on kasvanut vuosi vuodelta. RYO on selkeästi vahvistanut markkina-asemaansa Panevezyksen johtavana kauppakeskuksena.

Pontos sijoittaa kiinteistöihin alueille, joissa näemme potentiaalia pitkäntähtäimen kasvulle. Vuonna 2011 Liettuassa talous oli ohittanut talouskriisin jälkeisen käännepisteen. Tilanne oli edelleen vaikea, mutta ennusteet tulevasta olivat positiivisia. RYO oli kärsinyt muiden kauppakeskusten tavoin talouskriisistä, mutta Pontos näki RYO:ssa monia kehitysmahdollisuuksia. Nyt vuonna 2018 valuutta on vaihtunut litistä euroon ja työttömyys on laskenut noin viidestätoista prosentista kuuteen prosenttiin. Liettuan hyvä kehitys liiketoimintaympäristönä sekä kiinteistön aktiivinen kehittäminen ja uudistaminen mahdollistivat Pontokselle hyvin onnistuneen sijoituksen.

“RYO on erinomainen osoitus Pontoksen kyvystä sijoittaa kiinteistöihin kansainvälisesti ja luoda merkittävää lisäarvoa aktiivisella omistamisella”, toteaa Pontoksen toimitusjohtaja Timo Kokkila.

RYO:a pidetään Liettuassa esimerkkinä hyvin onnistuneesta kauppakeskuksen kokonaisvaltaisesta uudistamishankkeesta, jossa koko keskus myös brändättiin onnistuneesti uudelleen. Paikallisesti RYO:n kehittäminen lisäsi koko ympäröivän alueen houkuttelevuutta ja hyödytti myös alueen muita yrityksiä ja elinkeinoja.

“RYO:n tulevaisuus näyttää valoisalta ja Liettuan taloudelliset näkymät ja väestökehitys tukevat kauppakeskuksen kasvua jatkossakin. Pontoksen omistusaikana kauppakeskus kehittyi ja otti arvokkaita askelia yhä tuottavampaa tulevaisuutta kohti. Olemme erittäin tyytyväisiä kuluneiden vuosien yhteistyöhön”, kertoo Santa Rozenkopfa, RYO:n ulkoistetun management teamin (CBRE) Senior Director.

”Onnittelemme ostajaa, Eftenin tiimiä. RYO:n kauppa oli molemmille osapuolille erinomainen. RYO on menestystarina Pontokselle, joka teki rohkean päätöksen ostaa Babylonas (nykyinen RYO) vuonna 2011 ja onnistui muuttamaan sen yhdeksi menestyksekkäimmistä kauppakeskuksista Liettuassa”, toteaa Newsec Balticin osakas Neringa Rastenyte-Janciuniene.

Newsec toimi kaupassa Pontoksen neuvonantajana ja juridisena neuvonantajana toimi Asianajotoimisto Sorainen.

 

Lisätietoja:

Timo Kokkila, CEO, Pontos, +358 10 239 6359, @TIMOKOKKILA

How useful was this post?

Average rating 0 / 5. 0

We are sorry that this post was not useful for you

Please tell us how we can improve this post