Ajankohtaista

Pontos myi kolme logistiikkavarastoa Lappeenrannassa

Pontos Group on myynyt Lappeenrannassa kolme logistiikkavarastoa. Varastot kuuluivat kymmenen kohteen ReLog-portfolioon, jonka Pontos osti keväällä 2019 NREP:iltä. Mustolan sataman viereiset logistiikkavarastot ostivat Venäjällä toimiva Idän Liikenteenvälitys IL Oy sekä Suomessa toimiva MMK Kuljetus Oy. Molemmat ostajayhtiöt toimivat kuljetus- ja logistiikka-alalla.

Myydyt kiinteistöt jatkavat Pontoksen ReLog -portfolion divestointistrategiaa. “Olemme iloisia, että olemme saaneet logistiikkavarastot myytyä ostajille, jotka voivat hyödyntää tilojen tarjoamia mahdollisuuksia liiketoiminnassaan. Keskitymme kiinteistösijoituksissamme yhä vahvemmin kasvavien kaupunkien kehitykseen, ja ReLog-portfolion myynti on osa strategista jatkumoa”, sanoo Pontoksen kiinteistösijoitusjohtaja Päivi Tomula.

Ostajayrityksille kohteet edustavat liiketoiminnan laajentamismahdollisuuksia. Kasvua haetaan logistiikan ja kuljetuksen paremmasta yhteensovittamisesta. “Logistiikkavarastojen ostamisen myötä pystymme tarjoamaan laajempia palvelukokonaisuuksia. Olemme iloisia, että pystymme hoitamaan jatkossa tilaukset tehtaalta satamaan saakka – välivarastointeineen. Rahtiala on todella kilpailtu ala, joten välivarastoinnin myötä pystymme tarjoamaan laajempaa palvelukokonaisuutta. Toimimme useimpien metsäyhtiöiden kanssa, ja omat varastot antavat asiakkaalle sekä meille toimitusvarmuutta, mikä on erinomainen lisäys palveluihimme”, sanoo MMK Kuljetuksen toimitusjohtaja ja omistaja Marko Kilpiä.

ReLog-portfolioon kuului vuonna 2019 kymmenen eri puolilla Suomea sijaitsevaa logistiikka-, varasto- ja kauppapaikkakohdetta, joiden vuokrattava kokonaispinta-ala oli yhteensä 95 500 neliömetriä. Jäljellä on edelleen muutamia myytäviä kohteita. ”Ihmiset kasvavissa kaupungeissa tarvitsevat monipuolisia palveluja ja erilaiset tilat ovat osa näiden palvelujen elinkaarta. Kasvaneen verkkokaupan myötä varsinkin logistiikka- ja varastointikohteet ovat koronan jälkeen olleet houkuttelevia ja kysyttyjä. Pontoksen ReLog-portfolioon kuuluu vielä logistiikkakohteita Kouvolassa, Kotkassa, Seinäjoella ja Lappeenrannassa sekä kauppapaikat Kajaanissa ja Imatralla. Pontos kehittää aktiivisesti kohteiden vuokralaiskantaa ja tilojen käyttöasteet ovat parantuneet”, jatkaa Tomula.

Pontos osti maaliskuussa 2019 NREP:n osuuden NREP C1 -kiinteistöportfoliosta (ReLog-portfolio), minkä jälkeen Pontos omisti portfolion 100-prosenttisesti. Pontos osti portfoliosta 70 prosentin osuuden jo vuonna 2014.

Lisätietoja

Tomula Päivi

Päivi Tomula

Kiinteistösijoitusjohtaja

+358 40 643 2809