Pontoksen portfolioyhtiö Hintsa Performance on kerännyt 5,1 miljoonaa euroa laajentaakseen hyvinvointi- ja suorituskykyratkaisujaan laajemmalle yleisölle uuden Hintsa App -sovelluksen avulla. Rahoittajiin kuuluu bisnesenkeleitä, kuten UNILeverin entinen toimitusjohtaja Paul Polman.
Aiemmin huippu-urheilijoiden ja yritysjohtajien käytössä olleet tiedepohjaiset hyvinvointivalmennukset laajenevat ensin kaikkien työntekijöiden käyttöön ja sitten myös kuluttajille. Yksilölliset valmennusohjelmat perustuvat terveyden, hyvinvoinnin ja suorituskyvyn optimointiin.
Henkilöstön hyvinvointi on entistä tärkeämmässä roolissa tulevaisuuden työelämässä. “On hienoa, että Hintsa tämän rahoituskierroksen myötä voi jatkaa tiellä kohti yhä kattavampia palveluita. Teknologian avulla ensin yritykset ja organisaatiot ja sitten yksittäiset kuluttajat pääsevät hyötymään Hintsan ensiluokkaisista valmennusohjelmista entistä helpommin. Käyttäytymismuutoksen tieteeseen perustuva valmennus saavuttaa älypuhelinten kautta uusia käyttäjäryhmiä ja tarjoaa käyttäjälle mitattavaa tietoa tuloksista. Kehitys johtaa laajasti parempaan elämään ja sitä kautta työelämään“, Pontoksen sijoituspäällikkö ja Hintsan hallituksen jäsen Tor-Oskar Karlberg.
Hintsan yritysasiakkaat ovat valmennuksien suorittamisen jälkeen raportoineet merkittävästi lisääntyneestä kyvystä rentoutua taukojen aikana, vähentyneestä emotionaalisesta stressistä, väsymyksestä, sosiaalisesta stressistä ja burnout-riskistä. ”Olemme erittäin innoissamme voidessamme toivottaa uudet sijoittajamme tervetulleiksi Hintsan missioon, joka tähtää parempaan elämään ja parempaan suorituskykyyn kaikille. Tarjoamme ratkaisuja organisaatioille, jotka haluavat asettaa työntekijöiden hyvinvoinnin etusijalle. Sijoittajiemme avulla otamme ensimmäiset askeleet saadaksemme elämää muuttavan valmennuksemme yksilöiden ulottuville ympäri maailmaa”, sanoo Hintsa Performancen toimitusjohtaja Annastiina Hintsa.
Pontos Group on suomalainen perheyhtiö, joka sijoittaa kiinteistöihin, kiinteistökehittämiseen, kiinteistöalan digitalisaatioon, kasvuyrityksiin ja pääomarahastoihin. Yhtiö on aktiivinen ja pitkäjänteinen omistaja, joka on sitoutunut portfolioyhtiöidensä jatkuvaan kehittämiseen. Se sijoittaa kiinteistöihin ja yhtiöihin Suomessa ja lähialueilla sekä pääomarahastoihin globaalisti. Pontoksen tavoite on lisätä sijoituksia kiinteistöalan digitalisaatioon ja kiinteistöjen elinkaaren kehittämiseen aina rakentamisesta kiinteistöjen käyttämiseen. Yhtiö pyrkii siten kehittämään kaupunkeja ja asuinkeskuksia ihmisten ja ympäristön kannalta kestävästi. Lisätietoja: www.pontos.fi.
Hintsa Performance on maailman johtava valmennusyritys. Jo yli 20 vuoden ajan yritys on osoittanut tieteeseen perustuvan valmennusmenetelmänsä toimivuuden liike-elämän ja urheilun haastavimmissa ympäristöissä. Asiakaskuntaan kuuluu muun muassa Formula 1 ‑mestareita, Fortune 500 ‑toimitusjohtajia ja maailmanlaajuisia organisaatioita, jotka kaikki luottavat Hintsaan optimoidakseen suorituskykyään. Yritys työllistää yli sata asiantuntijaa, ja sillä on toimipisteet Lontoossa, Zürichissä, Abu Dhabissa, Helsingissä ja Zugissa. www.hintsa.com