Ajankohtaista

Ombria Algarveen nimitetty uusi toimitusjohtaja Patrick Freeman

Ombria Algarveen nimitetty uusi toimitusjohtaja Patrick Freeman
Ombrian uusi toimitusjohtaja Patrick Freeman

Portugalissa sijaitsevan Pontoksen kestävän aluekehityshankkeen Ombria Algarven uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Patrick Freeman. Freeman on viimeisimpänä ennen tätä toiminut toimitusjohtajana Cisneros Real Estatessa, jossa hän johti Tropicalia-yhtiön kestävää kiinteistökehitystä Dominikaanisessa Tasavallassa. Freemanin tavoitteena on tehdä Ombriasta tunnettu kohde sekä kestävän kehityksen esimerkki muille kiinteistökehittäjille.

Freeman on koulutukseltaan insinööri ja hän aloitti uransa suurten julkisten infrastruktuurihankkeiden parissa. Siitä hän siirtyi lähes 20 vuotta sitten hotellien ja lomakohteiden kehittämisen pariin, mikä vei hänet Yhdysvalloista Karibialle ja Latinalaiseen Amerikkaan.

Pontokselle Freemanin prioriteeteissa oleva pitkäjänteinen yhteistyö Algarven alueen muiden toimijoiden kanssa on avainasemassa Ombrian alueen kehittämisessä. ”Olemme erittäin tyytyväisiä, että saimme kokeneen ja visionäärisen johtajan Ombriaan. Freemanin osaaminen suurprojektien kehittämisessä ja integroimisessa ympärillä olevia sidosryhmiä ja paikallista yhteisöä palveleviksi on merkittävää nyt kun 23 vuoden kehitystyön jälkeen pääsemme vihdoin avaamaan aluetta käyttöön. Nämä teemat korostuvat entisestään hankkeen tulevissa vaiheissa”, sanoo Timo Kokkila, Pontoksen toimitusjohtaja.

Patrick Freeman itse on otettu siitä, että hänet on valittu luotsaamaan Ombrian tulevia vaiheita. ”Ombria edustaa minulle vuosien ammatillisen työn ja omistautumisen huipentumaa sellaisten uskomattomien matkakohteiden luomisessa, jotka perustuvat vastuulliseen kehitystyöhön, saumattomaan yhteistyöhön ympäröivän yhteisön kanssa sekä ympäristökestävyyteen. Työkokemukseni eri puolilla maailmaa on opettanut minulle sen, että minkä tahansa hankkeen pitkän aikavälin menestys on suoraan yhteydessä siihen, miten myönteinen vaikutus hankkeella on ympärillä olevaan yhteisöön ja miten hyvin suhteita yhteisöön voidaan pitää yllä. Tämä näkyy suoraan siinä, miten toimimme ympäristössä, jossa olemme sekä vaikuttaa kykyymme tarjota aitoja kokemuksia vieraillemme ja omistajillemme samalla kun luomme työpaikkoja ja uramahdollisuuksia ihmisille”, Freeman kertoo.
¨
Ombria sijaitsee rauhallisella maaseudulla, lähellä yhtä Algarven suurimmista luonnonsuojelualueista ja 7 km pohjoiseen Loulén kaupungista. Alueella on 18-reikäinen golfkenttä, joka avataan tänä keväänä, Viceroy Hotels & Resortsin hallinnoima viiden tähden hotelli, joka avataan myöhemmin tänä vuonna ja jossa on 141 vierashuonetta, sviittiä ja asuntoa, viisi ravintolaa, uima-altaita, konferenssikeskus, kylpylä ja lastenkerho sekä yli 300 asuntoa huoneistoista räätälöityihin huviloihin.