Pitkäjänteinen omistaja – Pääomia rakennetun kannan koko elinkaareen
Sijoitamme pitkäjänteisesti yhtiöihin Suomessa ja lähialueilla.
Tarjoamme kiinteistö- ja rakennusalaa uudistaviin yrityksiin pääomaa, osaamista ja resursseja, joita ne tarvitsevat menestyäkseen. Sijoituksemme tähtäävät parantamaan ihmisten elämänlaatua kaupungeissa.
Pyrimme digitalisoimaan kiinteistöjämme omistamiemme yhtiöiden avulla tai muiden digitaalisia palveluita tarjoavien toimijoiden kautta.
Pääomasijoituksiimme kuuluvat:
kasvu- ja startup-vaiheessa olevat kiinteistö- ja rakennusalan teknologiayhtiöt Euroopassa
teknologian avulla modernisoitavissa olevat kiinteistö- ja rakennusalan yhtiöt Suomessa ja Baltiassa.
Yritysportfoliomme
SRV
SRV Yhtiöt Oyj on yksi Suomen suurimmista rakennusliikkeistä. Yhtiö on rohkea rakennusalan uudistaja, joka toimii kaupunkien kehittäjänä sekä rakennuspalveluiden kokonaisvaltaisena tarjoajana. Sillä on vankka asema asunto-, toimitila- ja infrastruktuurirakentamisessa sekä energia- ja elinkaaripalveluissa. Yhtiön hankkeissa yhdistyvät laatu, energiatehokkuus sekä tulevaisuuden käyttötarpeiden monipuolinen huomioiminen.
Yhtiö on perustettu vuonna 1987 ja se on listattu Helsingin pörssiin. Se toimii kasvukeskuksissa Suomessa.
SRV:n hankkeita Suomessa ovat muun muassa Helsingin Kalasatamassa sijaitsevat Suomen korkeimmat asuintornitalot Loisto, Majakka ja Horisontti sekä vuoden ympäristörakenteeksi valittu puistokansi Bryga, Helsingin Jätkäsaaressa sijaitseva ainutlaatuinen puukortteli Wood City, Keravan keskusta-alue, Helsingin Munkkivuoren hybridikortteli sekä Tampereen kansi -elämysareena. Yhtiö on yksi Suomen suurimmista sairaalahankkeiden toteuttajista. Se on rakentanut useita monikäyttötiloiksi suunniteltuja kouluja, joissa on pyritty mahdollisimman pieneen energiankulutukseen ja terveelliseen sisäilmaan. Lisäksi SRV on ollut mukana toteuttamassa esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaali 2:n laajennusta.
R8 Technologies on teknologiayritys, jonka tavoitteena on vähentää isojen ja monimutkaisten rakennusten energiankulutusta sisäilman laatua heikentämättä. R8tech tarjoaa kiinteistön energianhallintajärjestelmään verkkopohjaisen lisäosan, joka optimoi lämmitys- ja ilmastointijärjestelmien hallintaa kaupallisissa kiinteistöissä automaattisesti. Teknologian käyttö säästää keskimäärin noin 10–20 prosenttia energiaa ja vähentää merkittävästi myös hiilidioksidipäästöjä.
Teknologia valvoo ja optimoi jatkuvasti sisäilmaa, havaitsee järjestelmävikoja ja hallinnoi kiinteistönhoitoyhtiön tehtäviä. Yhtiön teknologia on käytössä noin 2 000 000 neliömetrin kokoisella alueella, esimerkiksi Clarion Hotel Helsingissä sekä Viru Keskuksessa Virossa.
Tämä nollariskinen ohjelmisto on suunnattu kaupallisiin kiinteistöihin eli kauppakeskuksiin, toimistorakennuksiin ja hotelleihin.
Hintsa on maailman johtava tutkimusnäyttöön perustuva valmennusyritys, joka auttaa huippu-urheilijoita ja liike-elämän ammattilaisia saavuttamaan kestävää menestystä.
Jo yli 20 vuoden ajan yritys on osoittanut tieteeseen perustuvan valmennusmenetelmänsä toimivuuden liike-elämän ja urheilun haastavimmissa ympäristöissä. Asiakaskuntaan kuuluu muun muassa Formula 1 ‑mestareita, Fortune 500 ‑toimitusjohtajia ja maailmanlaajuisia organisaatioita, jotka kaikki luottavat Hintsaan optimoidakseen suorituskykyään. Yritys työllistää yli sata asiantuntijaa, ja sillä on toimipisteet Lontoossa, Zürichissä, Abu Dhabissa, Helsingissä ja Zugissa.
Valmet Automotive -konserni on yksi Euroopan johtavista sähköisten ajoneuvojen akkujärjestelmien ja kinemaattisten ratkaisujen, kuten sähkökäyttöisten latausluukkujen ja aktiivisten ilmanohjainten, toimittajista sekä yksi maailman suurimmista ajoneuvojen sopimusvalmistajista. Valmet Automotive keskittyy strategiassaan sähköisen liikenteen ratkaisuihin painottaen akkumoduulien sekä akkupakettien suunnittelua ja valmistusta.
Konsernin toiminnot jakautuvat kolmeen liiketoimintalinjaan: Vehicle Contract Manufacturing (VCM), EV Systems (EVS) ja Roof & Kinematic Systems (RKS). Yhtiö on perustettu vuonna 1968 ja se on valmistanut Uudenkaupungin autotehtaalla yli 1,8 miljoonaa autoa. Valmet Automotivella on akkutehtaat Salossa, Uudessakaupungissa sekä Saksan Kirchardtissa. Yhtiön toimipaikat sijaitsevat Suomessa, Saksassa ja Puolassa.
Yhtiö työllistää yli 5000 osaajaa Suomessa, Saksassa, Puolassa ja Espanjassa.
Valmet Automotiven asiakasreferenssejä Suomen ajoneuvotuotannossa ovat muun muassa Mercedes-Benz ja Porsche.
Ficolo on Cloud Delivery -palveluihin erikoistunut datakeskusyhtiö. Yhtiö omistaa yhden Suomen suurimmista datakeskuksista, joka on rakennettu Ulvilaan maanalaisen kallioluolastoon, sekä vuonna 2018 hankitun datakeskuksen Tampereella. Ficolo suunnittelee parhaillaan merkittävää datakeskusta pääkaupunkiseudulle.
Ficololla on yli sata asiakasta kuudesta eri maasta ja näiden asiakkaiden palveluilla on yhteensä kymmeniä miljoonia käyttäjiä. Ficolon pääasiakasryhmiä ovat: IT-palveluiden tuottajat, Software as a service -palveluiden tuottajat ja pilvipalveluiden tuottajat.
Blueprint Genetics on suomalainen, maailmanlaajuisesti toimiva geenitestausyritys, joka haluaa parantaa harvinaissairauksien diagnostiikkaa tuomalla geenitestauksen tiiviimmäksi osaksi terveydenhuoltoa. Blueprint Geneticsin kilpailuetuja ovat testauksen laatu, läpinäkyvyys ja osaava palvelu. Yhtiö perustettiin Stanfordissa vuonna 2012 oman geenisekvensointiteknologian patentoinnin myötä (Os-Seq), mikä mahdollisti globaalin kasvun nopeasti kasvavalla geenitestausmarkkinalla. Tänä päivänä yritys toimii yli 40 maassa, joista suurimmat markkinat ovat Yhdysvallat, Kanada ja Pohjoismaat.